lauantai 7. huhtikuuta 2012

Päivitystä

7.4.2012
Papu on parantunut erinomaisen hyvin. Tikit jalasta poistetaan ensi torstaina. Kastraatiohaava on niin hyvän näköinen, että otettiin eilen kauluri pois. Ei näytä erikoisemmin kiinnostuvan koko haavasta. Ei nuole, eikä jyrsi. Hienoa! Tänään päästin Papun irti metsäpolulla. Kirmasi heti vauhdikkaaseen juoksuun, hankasi itseään lumeen ja näytti muutenkin nauttivan ihan täysillä.
Koira, joka on tottunut juoksemaan vapaana päivittäin, on ollut remmilenkitettävänä yli viikon. Ei ihme, että riemastui vapaudesta.
Antibiootit on syöty huomista vaille kaikki. Kipulääkkeet ja antibiootit menivät "maukkaasti" alas lihapullan sisällä.

Olen ollut huomaavinani Papussa hiukan muutoksia. Ei mielestäni enää haistele niin paljon pissejä, eikä nuoleskele niitä. Eikä merkkaile lenkillä niin usein kuin ennen. Mirko sanoi, ettei Kentsu enää pissi Papun joka pissiin niin kuin ennen. Papu ei siis ole urosmainen kilpailija.

Toivelistalla olevat muutokset:

Remmirähjäys loppuisi.
Epäluuloisuus vieraita ihmisiä kohtaan vähenisi.
Osaisi rentoutua ihmisten seurassa.
Pystyisi mahdollisesti leikkimään toisten koirien kanssa.

Tähän asti näkyneitä muutoksia:

Ei mielestäni merkkaile lenkillä niin paljon kuin ennen.
Rauhoittui nukkumaan Veltsun syliin tänään!

Työviikko

2.4-5.2012


Työviikko on mennyt hyvin. Lapset ovat leikkineet leikkihuoneessa ja Papu on saanut olla rauhassa. Ketään ei ole sattunut kauluksen kolaukset. Pelkäsin aluksi, että Papu kolhii lapsia kauluksellaan. Mutta kaikenlaisilta vammoilta ollaan säästytty. Ulkoilukin on sujunut kutakuinkin hyvin. Välillä Papulla tuntuisi olevan ylimääräistä energiaa, mutta toistaiseksi ollaan selvitty ihan hyvin.

Toipumista

30.3.2012
Aamulla herättiin puoli viiden jälkeen. Käytiin yhteinen aamulenkki Fannin ja Kenin kanssa. Keni oli hyvä "pissihoukutin". Suunnilleen joka paikkaan mihin Keni pissi, pissi myös Papu:)
Kotona mentiin uudestaan nukkumaan. Hyvin uni maistui meille molemmille.

Ylös noustiin puoli yhdeksän aikoihin. Annoin Papulle aamuruuan. Nappuloita ja raejuustoa. Lisäksi sai kipulääkettä ja antibioottia lihapullalisäkkeellä. Kaikki maistui hyvin! Ulkoilu sujui taas mainiosti. Nyt tuli jo monta pissiä ja kakkakin. Eikä näyttänyt pahemmin haava aristavan kyykkiessä.

Päivä on mennyt tässä hissutellessa. Papu nukkuu aika normaaliin tapaansa. Kun alan jotain hommia, lähtee katsomaan mitä tapahtuu. Hyvin tuntuu pärjäävän. Yritti työntää päänsä pesukoneeseen, kun laitoin pyykkiä koneeseen. Oma itsensä on!

Kannushaavakaan ei vaivaa.

Kun Fanni tuli töistä ja mentiin yhdessä pihalle, meinasivat koirat riehaantua. Säikähdin jo, että nyt repeää kaikki haavat. Mutta ei mitään vikaa tullut. Ilmeisesti Papuun ei sattunutkaan, koska ei edes vinkaissut.
Kaulus on mielestäni tosi ärsyttävä, mutta Papu ei onneksi tunnu siitä pahemmin välittävän.

Kastrointi

29.3.2012
Papu kastroitiin tänään Nastolan eläinlääkärissä. Samalla poistettiin vasemmasta takajalasta kannuskynsi. Leikkaus oli kello 17.00 ja kotiin Papu palasi n.18.30. Hyvässä nukutuksessa poika lepäsi ainakin parisen tuntia. Sitten hiukan liikahteli. Käveli ensimmäiset askeleet n. puoli yhdeksän aikaan. Nyt kello on 22.53 ja kohta ollaan lähdössä ensimmäiselle ulkoilulle. Saa nähdä miten jalat kantavat rapuissa. Toisessa kerroksessa asutaan. Papun unien aikana Fanni leikkasi kynnet koiralta. Eipä pahemmin nykinyt. Ja kannuskynnestä ei tarvinnut huolehtia lainkaan;). Kauluri on tökkäilyt vähän koiran liikkuessa. 10-14 päivää sitä pitäisi pitää. Huhhuh! Kolme päivää ollaan "lomalla" ja sitten tulevat hoitolapset. Toivottavasti kaikki käy hyvin! Nyt kun saisi Fannin ja Papun hereille minä olisin valmis lähtemään ulos.

Vähän yhdentoista jälkeen illalla käytiin ulkona. Rapussa kauluri kolisi seiniin, mutta hyvin Papu pääsi raput alas. Kierrettiin pieni lenkki. Ei tullut Papulta viellä pissiä. Fanni meni omaan kotiinsa nukkumaan ja me omaamme. Käytiin vielä kello yhden jälkeen ulkona kahdestaan.. Kotona Papu joi vähän vettä ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Joskus kahden jälkeen mentiin nukkumaan. Papu hiukan vinkuili, mutta ei kuulostanut kovin kipeältä.

Saatiin huomiota

28.3.2012
Oltiin Papun kanssa aamulenkillä. Erään talon pihasta tuli auto ja jäätiin odottamaan, että auto menee tielle. Kuitenkin se pysähtyi. Minä hämmästyin, päästääkö se meidät ensin menemään. Auton ovi aukeni ja kuski sanoi: "Piti pysähtyä, kun on noin hienon näköinen koira!" Kun kerroin, että Papu on sekarotuinen ja siinä on porokoiraa ja novaskotiannoutajaa, sanoi mies: "Siinä on rodut hienossa paketissa!" Tuntui todella hienolta jatkaa matkaa. Papu on upea koira!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Päivitystä kehiin

Ei ole paljon tullut kirjoiteltua. On ollut kiireistä, kylmää ja ei oikein mitään kerrottavaa. Papu on edelleen jatkanut rähjäystä lenkillä. Tosin viime aikoina on näkynyt jo parannustakin. Emäntä on ollut laiska, joten mitään uutta ei olla opittu.

Paitsi tämä:

Hieno aamupäivä! Tänään Papu korkkasi uransa vetokoirana. Fannin Kenillä on aisat ja valjaat ynnä ahkio, johon Isäntä on laittanut pyörät. Kun valjaat kiristetään viimeiseen reikään, voi Papukin niillä vetää. Pari kertaa ollaan harjoiteltu tyhjällä ahkiolla. Tänään hoidossa oli niin pikkuinen tyttö, että uskalsin laittaa hänet Papun kyytiin. Tosi hienosti Papu vetää. Ei pelkää ääniä, painetta valjaissa eikä mitään. Kunhan koira vanhenee ja "valmistuu" saan siitä hienon vetokoirankin. Ilman Fannin apua ja kannustusta ei mieleeni olisi tullutkaan kokeilla vetämistä Papun kanssa. Siis taas kiitos Fannille! 

Papu vetokoirana
Työpäivän jälkeen käytiin vielä Papun kanssa umpihankirämpimislenkillä:). Oli rankkaa. Jouduttiin siirtymään tielle. 
Heittelin Papulle lumipalloja penkkaan ja pitkin tietä. Papusta on kiva sinkoilla pallojen perään. Yli tunti oltiin lenkillä. Kotona Papu kävi huilaamaan melkein välittömästi. Vaikutti siis koiraankin, eikä vain minun lihaksiini.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Hohhhhohoijaa!

Pakkasta, pakkasta, pakkasta! Meillä on ollut kylmää. Papu ei tosin ole palellut, mutta emäntä kylläkin. En tiedä ovatko muut huomanneet, että on ollut PAKKASKAUSI! Emäntä on aina viihtynyt ulkona, mutta rajansa kaikella. Papun, Kenin ja Fannin kanssa ollaan ulkoiltu kylmää uhmaten. "Pojista" on kivaa loikkia lumessa ja jahdata lumipalloja. Fanni heittää, Keni juoksee pallon perässä, Papu juoksee Kenin perässä ja minä palelen.
Eli kaikilla on "hauskaa".

Papu on alkanut rähjätä toisille koirille entistä enemmän. Ostettiin kuonopantakin hillitsemään koirulia. Papu ei siitä tykkää yhtään. Eikä kyllä Emäntäkään. Mutta hyötyä siitä kyllä on. Nyt ollaan alettu siedättää Papua muihin koiriin. Tänä aamuna lenkin aikana nähtiin viisi koiraa. Aina mentiin sivummalle ja palkaten katseltiin toisten menoa. Tarkoituksena on saada Papu pitämään toisten koirien näkymistä mukavana juttuna. Siis: Koira näkyvissä, emäntä antaa namia ja kehuja! Tulos: toiset koirat ovat kivoja. Toivottavasti toimii. Yhtenä iltana  Papu yritti haastaa Keniäkin ihan tosissaan. Mutta Kentsu palautti pennun ruotuun. Otti hampailla niskasta kiinni ja lyttäsi tassuilla lumikokkareiden väliin. Ja Papun häntä laskeutui alas ja korvatkin laskeutuivat kummasti:).

Meillä on suunnitteilla Papun kastrointi. Kunhan poika tulee aikuiseksi eli vuoden vanhaksi on se edessä. Toivottavasti luonnekkin silloin tasoittuu.









Mutta nyt nautitaan talvesta ja odotellaan kevättä!

perjantai 13. tammikuuta 2012

JESSSSSSSS!

Pitkän päivitysvälin jälkeen tiivistys: Korkeavireen hallissa käytiin agiliitelemässä. Papu tykkäsi taas kovasti.  Saisipa noita hallivuoroja enemmän.

Lumesta Papu tykkää!  Suuhun palloina, haukaten ja muuten vaan.. Pallojen perässä jaksaa juosta kuinka pitkään vaan. Emäntä väsyy ensin ;).

Joulu oltiin vanhemman tyttären luona  Tuusulassa. Aika rankkaa Papulle. Kolme kissaa, joista yksi on VÄISKI!Kova kolli, sanan varsinaisessa merkityksessä. Keni  Fannin mukana. Ihanaa riehkaamista, jos vain saisi:(.  Uusia ihmisiä (vävyn vanhemmat, sisar ja sisaren lapset). Ja Joulupukki! Emäntä varautui pukin vierailuun kytkemällä Papun remmiin. Papu haistoi Pukin kättä tervehdykseksi ja jatkoi kokovartalomakuuta:). Muutenkin ilta sujui mukavasti. Yö nukuttiin varmuuden vuoksi suljetun oven takana. Papu ei meinannut rauhoittua millään. Kaikki äänet oli tosi "hälyyttäviä". (Nuoriso katsoi telkkaria:.) Mutta lopuksi asettui hienosti emännän jalkoihin lattiapatjalle. Ajattelinkin siirtyä kotona Isännän vierestä Papun viereen. Mutten sitten kuitenkaan.


  Uusi vuosi sujui kotona yllättävän helposti. Papu ei paljon stressannut raketeista ja Kenikin oli rauhallisempi kuin viime vuodenvaihteessa.


Nyt ollaan Papun kanssa alettu naksuttelemaan!  Papu osaa jo kontaktin ja kosketusalustan.Nyt illalla testailin kosketuskeppiä. Ihan omatekemä! Kukkakeppi + massapallo. Papu hoksasi sen heti!. Emäntä on ihan "fiiliksissä". Mihinkähän viellä päädytään?