lauantai 7. huhtikuuta 2012

Päivitystä

7.4.2012
Papu on parantunut erinomaisen hyvin. Tikit jalasta poistetaan ensi torstaina. Kastraatiohaava on niin hyvän näköinen, että otettiin eilen kauluri pois. Ei näytä erikoisemmin kiinnostuvan koko haavasta. Ei nuole, eikä jyrsi. Hienoa! Tänään päästin Papun irti metsäpolulla. Kirmasi heti vauhdikkaaseen juoksuun, hankasi itseään lumeen ja näytti muutenkin nauttivan ihan täysillä.
Koira, joka on tottunut juoksemaan vapaana päivittäin, on ollut remmilenkitettävänä yli viikon. Ei ihme, että riemastui vapaudesta.
Antibiootit on syöty huomista vaille kaikki. Kipulääkkeet ja antibiootit menivät "maukkaasti" alas lihapullan sisällä.

Olen ollut huomaavinani Papussa hiukan muutoksia. Ei mielestäni enää haistele niin paljon pissejä, eikä nuoleskele niitä. Eikä merkkaile lenkillä niin usein kuin ennen. Mirko sanoi, ettei Kentsu enää pissi Papun joka pissiin niin kuin ennen. Papu ei siis ole urosmainen kilpailija.

Toivelistalla olevat muutokset:

Remmirähjäys loppuisi.
Epäluuloisuus vieraita ihmisiä kohtaan vähenisi.
Osaisi rentoutua ihmisten seurassa.
Pystyisi mahdollisesti leikkimään toisten koirien kanssa.

Tähän asti näkyneitä muutoksia:

Ei mielestäni merkkaile lenkillä niin paljon kuin ennen.
Rauhoittui nukkumaan Veltsun syliin tänään!

Työviikko

2.4-5.2012


Työviikko on mennyt hyvin. Lapset ovat leikkineet leikkihuoneessa ja Papu on saanut olla rauhassa. Ketään ei ole sattunut kauluksen kolaukset. Pelkäsin aluksi, että Papu kolhii lapsia kauluksellaan. Mutta kaikenlaisilta vammoilta ollaan säästytty. Ulkoilukin on sujunut kutakuinkin hyvin. Välillä Papulla tuntuisi olevan ylimääräistä energiaa, mutta toistaiseksi ollaan selvitty ihan hyvin.

Toipumista

30.3.2012
Aamulla herättiin puoli viiden jälkeen. Käytiin yhteinen aamulenkki Fannin ja Kenin kanssa. Keni oli hyvä "pissihoukutin". Suunnilleen joka paikkaan mihin Keni pissi, pissi myös Papu:)
Kotona mentiin uudestaan nukkumaan. Hyvin uni maistui meille molemmille.

Ylös noustiin puoli yhdeksän aikoihin. Annoin Papulle aamuruuan. Nappuloita ja raejuustoa. Lisäksi sai kipulääkettä ja antibioottia lihapullalisäkkeellä. Kaikki maistui hyvin! Ulkoilu sujui taas mainiosti. Nyt tuli jo monta pissiä ja kakkakin. Eikä näyttänyt pahemmin haava aristavan kyykkiessä.

Päivä on mennyt tässä hissutellessa. Papu nukkuu aika normaaliin tapaansa. Kun alan jotain hommia, lähtee katsomaan mitä tapahtuu. Hyvin tuntuu pärjäävän. Yritti työntää päänsä pesukoneeseen, kun laitoin pyykkiä koneeseen. Oma itsensä on!

Kannushaavakaan ei vaivaa.

Kun Fanni tuli töistä ja mentiin yhdessä pihalle, meinasivat koirat riehaantua. Säikähdin jo, että nyt repeää kaikki haavat. Mutta ei mitään vikaa tullut. Ilmeisesti Papuun ei sattunutkaan, koska ei edes vinkaissut.
Kaulus on mielestäni tosi ärsyttävä, mutta Papu ei onneksi tunnu siitä pahemmin välittävän.

Kastrointi

29.3.2012
Papu kastroitiin tänään Nastolan eläinlääkärissä. Samalla poistettiin vasemmasta takajalasta kannuskynsi. Leikkaus oli kello 17.00 ja kotiin Papu palasi n.18.30. Hyvässä nukutuksessa poika lepäsi ainakin parisen tuntia. Sitten hiukan liikahteli. Käveli ensimmäiset askeleet n. puoli yhdeksän aikaan. Nyt kello on 22.53 ja kohta ollaan lähdössä ensimmäiselle ulkoilulle. Saa nähdä miten jalat kantavat rapuissa. Toisessa kerroksessa asutaan. Papun unien aikana Fanni leikkasi kynnet koiralta. Eipä pahemmin nykinyt. Ja kannuskynnestä ei tarvinnut huolehtia lainkaan;). Kauluri on tökkäilyt vähän koiran liikkuessa. 10-14 päivää sitä pitäisi pitää. Huhhuh! Kolme päivää ollaan "lomalla" ja sitten tulevat hoitolapset. Toivottavasti kaikki käy hyvin! Nyt kun saisi Fannin ja Papun hereille minä olisin valmis lähtemään ulos.

Vähän yhdentoista jälkeen illalla käytiin ulkona. Rapussa kauluri kolisi seiniin, mutta hyvin Papu pääsi raput alas. Kierrettiin pieni lenkki. Ei tullut Papulta viellä pissiä. Fanni meni omaan kotiinsa nukkumaan ja me omaamme. Käytiin vielä kello yhden jälkeen ulkona kahdestaan.. Kotona Papu joi vähän vettä ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Joskus kahden jälkeen mentiin nukkumaan. Papu hiukan vinkuili, mutta ei kuulostanut kovin kipeältä.

Saatiin huomiota

28.3.2012
Oltiin Papun kanssa aamulenkillä. Erään talon pihasta tuli auto ja jäätiin odottamaan, että auto menee tielle. Kuitenkin se pysähtyi. Minä hämmästyin, päästääkö se meidät ensin menemään. Auton ovi aukeni ja kuski sanoi: "Piti pysähtyä, kun on noin hienon näköinen koira!" Kun kerroin, että Papu on sekarotuinen ja siinä on porokoiraa ja novaskotiannoutajaa, sanoi mies: "Siinä on rodut hienossa paketissa!" Tuntui todella hienolta jatkaa matkaa. Papu on upea koira!