Lähdettiin aamulla Kukkasjoelle viemään linnuille ruokaa. Otettiin tietenkin Papu mukaan. Papu innostui juoksemaan metsässä ja aina välillä meni joenrantaan juomaan ja roiskimaan. Laitettiin ruuat ruokinnalle ja oikaistiin kalliota ylös. Papu juoksi innoissaan haistelemassa kiinnostavia tuoksuja, Emännän ja Isännän välillä ja muuten vain pelkkää rinkiä. Sillä oli tosi hauskaa! Tehtiin parin tunnin lenkki umpimetsässä. Koira jaksoi hienosti mukana. Hakkuuaukiolla se löysi, yllätys yllätys, ojan jossa oli mukava räpiköidä. Ja vähän väliä poika pomppasi kivelle tai kannolle odottamaan palkkiota. Minähän olen sellaisen jutun sille opettanut. Kulkeminen oli meille ihmisille aika haastavaa. Risukkoa, ryteikköä, ojia ja liukasta sammalta. Mutta Papu paineli kuin kunnon ”metsäkoira” ainakin. Päästiin polulle, jossa ei ollut paljon lätäköitä ja Papu kuivuikin aika kivasti. Mainitsin siitä sille. Sitten käytiin vielä ruokintapaikalta hakemassa roskat pois. Ja Papu, tuo viisas koira, paineli jokeen! Eikä ollut enää niin kuiva. Sitten autoon ja kotiin. Ajateltiin Papun olevan kutakuinkin väsynyt reissun jälkeen. Mutta eipä ollutkaan, vaan innostui luun syöntiin. Lopulta kuitenkin väsy voitti. Ja sitten kuvia, olkaa hyvät!

Piilossa!!!!

Mielenkiintoisia hajuja!

Papsukka!

Hän on hieno koira!

Niin onkin!

No niinpä!!!!

Tasapainoilua!

Meidän Koira.

Pitääpä kertoa vielä eräs juttu, josta ystäväni Anu minua muistutti=). Ennen festareita kävi Anu meillä harjoittelemassa tanssia kanssani. Tanssimme lastenhuoneessa, johon Papulla ei ole lupa tulla. Se keikkui kynnyksellä ja yritti saada huomion itselleen. Kun ei onnistunut, kävi makaamaan soittimen viereen ja ensin pienensi volyymia ja kun se ei auttanut, LAULOI! Siis ulvoi musiikin mukana. Meidän harjoituksemme vaihtui nauruksi. Papusta saattaisi siis tulla vielä esiintyvä taiteilijakin.